Koronaviruspandemian vaikutus tuotteiden saatavuuteen

Koronaviruspandemian vaikutukset toimituksiin

Käynnissä oleva koronaviruspandemia vaikuttaa maailmanlaajuisesti kaikkien hengityssuojainten toimituksiin.
Vaikeutuneiden olosuhteiden vuoksi on varauduttava pidempiin toimitusaikoihin myös muiden tuotteiden osalta.


Kertakäyttöisten hengityssuojainten (FFP2 & FFP3) saatavuus on tällä hetkellä olematon suuren kysynnän sekä lisäksi useiden maiden vientikieltojen vuoksi. Tilanne tulee jatkumaan tällaisena hyvin pitkään.

Suuri kysyntä vaikuttaa puolinaamareiden, kokonaamareiden sekä kaikkien P2 & P3 -hiukkassuodatinten (myös yhdistelmäsuodattimet!) saatavuuteen.

Olemme pyrkineet kasvattamaan omaa varastoamme mahdollisuuksien mukaan, mutta jo tällä hetkellä useat tuotteet ovat loppu niin maahantuojilta kuin tehtailta. Lisäerien saatavuudesta ja toimitusajoista ei tällä hetkellä ole vahvistettuja tietoja.

Pyrimme myös mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan loppuneille tuotteille vaihtoehtoisen/korvaavan tuotteen.

Vastuullisena suojainmyyjänä olemme tehneet päätöksen, että tällä hetkellä myymme ainoastaan omassa varastossamme olevia hengityssuojaimia ja suodattimia, eli jotka pystymme varmuudella toimittamaan. Emme toistaiseksi ota varauksia tulevista eristä.

Ajantasaiset tiedot tuotteista löydät täältä: HENGITYSSUOJAIMET ja PUOLINAAMARIT
Jos tarvitset apua sopivan hengityssuojaimen valintaan, ota yhteyttä myynti@agripalvelu.fi tai 050-5855058.

Toivomme ymmärrystä tilanteen suhteen.

Johanna & Pasi